Maarakennustyöpäällikkö
Anfra työnantajana
Anfra on Suomessa ja Pohjois-Ruotsissa toimiva, yli 250 ammattilaista työllistävä ja monipuolisesti palveleva betoni- ja infrarakentaja. Keskeisintä osaamistamme ovat paikallavalettavat betonirakenteet, rakennesuunnittelu sekä infrarakentaminen teollisuuden, yritysten ja julkisen puolen hankkeisiin. Erikoisalaamme ovat teollisuusrakentaminen sekä energiarakentamisen infra.
Rakennusalaa rohkeasti uudistavana, innovatiivisena ja voimakkaasti kasvavana yrityksenä tarjoamme osaajillemme laajasti kehittymismahdollisuuksia. Sujuvan työarkemme takana on matala hierarkia, moderni johtaminen ja ketterät toimintatavat. Johtamis-, laatu- ja ympäristösertifikaatit luovat pohjan vastuulliselle toiminnalle arjessamme. Anfralaisen tunnistat arvoistamme - hauskuus, avoimuus, jämäkkyys ja huolenpito, jotka ohjaavat kaikkea tekemistämme toimistolla ja työmaalla.
Meillä Anfralla muutos ei ole poikkeus – se on kasvun tuoma normaali ja anfralaisia innostava tila. Kasvamme kovaa vauhtia, ja se näkyy: projektit lisääntyvät, tavat uudistuvat, roolit elävät. Täällä et tule tekemään samaa päivästä ja vuodesta toiseen, vaan opit, sopeudut ja kehityt jatkuvasti kanssamme. Emme hae täydellisyyttä, vaan rohkeutta tarttua uuteen uteliaasti – siten rakennamme yhdessä joka päivä piirun verran parempaa Anfraa.
Tule Anfralle maarakennustyöpäälliköksi
Mikä homma?
Haemme maarakennustyöpäällikköä vakituiseen työsuhteeseen, ensisijaisesti Kempeleen toimipisteellemme. Työpäällikkönä vastaat nimettyjen työmaiden johtamisesta ja valvonnasta työnjohtajien esihenkilönä. Vastuullasi on projektien kokonaisuuksien koordinointi, sisältäen laatu- ja turvallisuusasioiden valvonnan sekä aikataulujen ja budjettien seuraamisen. Myös myynnin tukeminen, sopimusneuvottelut ja hankinnat ovat osa työtäsi. Työtä tehdään Anfran joukkueen ohella tiiviissä yhteistyössä asiakkaan ja aliurakoitsijoiden kanssa. Saat työhösi hyvän startin Anfran kattavalla perehdytyksellä.
Työ on kokoaikainen ja vakituinen, aloitus sopimuksen mukaan uusien projektien varmistuessa talven ja kevään aikana. Tehtävässä sovelletaan rakennusalan toimihenkilöiden työehtosopimusta. Työnkuva vaatii matkustusvalmiutta, sillä teet pitkiä päiväreissuja ja parin viikon välein myös muutaman päivän yön yli reissuja työmaille.
Tehtävään ajateltu palkkaraami on noin 5000 - 6500 €/kk + bonukset. Voit tutustua lisäksi hyviin arkea tukeviin työsuhde-etuihimme urasivuiltamme.
Mitä kaipaamme sinun työkalupakkiin?
Sinulla on aiempaa kokemusta maarakennus- ja infratehtävistä ainakin viiden vuoden verran, hyvää ymmärrystä työmaiden johtamisesta sekä vahva ote ja ennen kaikkea jatkuva kehittymishalu esihenkilötyöhön. Koulutustaustaltasi voit olla rakennusinsinööri, rakennusmestari tai -teknikko. Sinulla on näppärät IT-taidot, joiden avulla työnjohdon hallinnolliset tehtävät hoituvat jouhevasti, ja hyppäät rohkeasti Anfran mukaan rakennusalan digitalisaation eturintamaan.
Koska projektimme voivat sijaita eri puolilla Suomea, etsimme henkilöä, joka viihtyy vaihtelevassa kansainvälisessä työympäristössä ja komennustyössä. Kommunikoit suullisesti ja kirjallisesti suomen lisäksi sujuvasti myös englannin kielellä, ruotsin taidosta on etua. Kielestä riippumatta, olet hyvä tyyppi ja toimit sujuvasti eri sidosryhmien kanssa.
Olet kehittymishaluinen tiimipelaaja, ja Anfran arvot hauskuus, avoimuus, jämäkkyys ja huolenpito kuvaavat myös sinun toimintatapojasi. Arki kasvavassa yhtiössä ja hyvässä joukkueessamme on vauhdikasta ja palkitsevaa, joten uskomme että sinäkin viihdyt kanssamme, mikäli innostut tekemisen meiningistä sekä sopivasta itsesi haastamisesta.
Suhtaudut uteliaasti uusiin toimintatapoihin ja sytyt kasvun tuomista mahdollisuuksista, ollen myös sinnikäs haasteenpaikoissa. Sinulla on jatkuva halu oppia uutta ja kyky pysyä muutoksen kyydissä pelottomasti - sillä se minkä opit eilen, voi olla huomenna jo vanhentunutta tietoa. Ennen kaikkea koet merkityksellisenä saada jättää ammattitaitoisen kädenjälkesi Anfran kehittymiseen.
Kiinnostuitko tulemaan anfralaiseksi?
Voit hakea mukaan Anfran joukkueeseen urasivujemme kautta 31.12.2025 mennessä!
Haemme uusia anfralaisia pitkin syystalvea, joten tutustumme uusiin hakijoihin rullaavasti. Rekryprosessimme etenee seuraavasti:
- Ilmaise kiinnostuksesi anfralaiseksi jättämällä meille hakemus urasivujemme kautta simppelillä hakusysteemillämme (katso jos et usko!)
- Rekrytointiammattilaisten lisäksi hyödynnämme rekrytointiprosessissamme automatiikkaa ja tekoälyä. Jos perusasiat mätsäävät, niin otamme sinuun yhteyttä tutustumiskeskustelun merkeissä.
- Jatkoon valitut henkilöt pääsevät esittelemään itseään lisää sinulle sopivana hetkenä henkilöarviointien kautta (itsenäisesti tehtävät persoonallisuusarviointi ja kykytestit)
- Näiden pohjalta meillä onkin jo mukavasti lisätietoja, ja kutsumme sopivia henkilöitä jatkotapaamisiin tutustelemaan Anfran tiimiläisten kanssa ja kuulemaan lisää meiningistämme
- Kaikki natsaa? Ei muuta kun kättä päälle ja mukaan Anfran huippuun joukkueeseen!
Mikäli sinulla jäi kysyttävää, voit olla yhteydessä sähköpostitse työpäällikkö Teemu Kankaaseen teemu.kangas@anfra.fi tai henkilöstöjohtaja Tuomo Hilliahoon tuomo.hilliaho@anfra.fi
Työmahdollisuus vielä pähkinänkuoressa:
- Maarakennustyöpäällikön rooli Anfran Suomen työmailla.
- Sinulla on aiempaa kokemusta maarakennus- ja infratehtävistä ainakin viiden vuoden verran, hyvää ymmärrystä työmaiden johtamisesta sekä vahva ote ja ennen kaikkea jatkuva kehittymishalu esihenkilötyöhön. Koulutustaustaltasi voit olla rakennusinsinööri, rakennusmestari tai -teknikko.
- Olet kehittymishaluinen tiimipelaaja, ja Anfran arvot hauskuus, avoimuus, jämäkkyys ja huolenpito kuvaavat myös sinun toimintatapojasi.
- Tehtävään ajateltu palkkaraami on noin 5000 - 6500 €/kk + bonukset. Työnantaja vastaa komennukseen liittyvistä majoituksista sekä korvauksista. Voit tutustua lisäksi hyviin arkea tukeviin työsuhde-etuihimme urasivuiltamme.
- Osasto
- Maarakennus
- Sijainnit
- Kempele
Anfra yrityksenä
Anfra on Suomessa ja Pohjois-Ruotsissa toimiva, yli 250 ammattilaista työllistävä ja monipuolisesti palveleva betoni- ja infrarakentaja. Keskeisintä osaamistamme ovat paikallavalettavat betonirakenteet, rakennesuunnittelu sekä infrarakentaminen teollisuuden, yritysten ja julkisen puolen hankkeisiin. Erikoisalaamme ovat teollisuusrakentaminen, energiarakentamisen infra sekä väestönsuojat.
Rakennusalaa rohkeasti uudistavana, innovatiivisena ja voimakkaasti kasvavana yrityksenä tarjoamme osaajillemme laajasti kehittymismahdollisuuksia. Sujuvan työarkemme takana on matala hierarkia, moderni johtaminen ja ketterät toimintatavat. Johtamis-, laatu- ja ympäristösertifikaatit luovat pohjan vastuulliselle toiminnalle arjessamme. Anfralaisen tunnistat arvoistamme - hauskuus, avoimuus, jämäkkyys ja huolenpito, jotka ohjaavat kaikkea tekemistämme toimistolla ja työmaalla.