Projektimyyjä
Anfra työnantajana
Anfra on Suomessa ja Pohjois-Ruotsissa toimiva, yli 250 ammattilaista työllistävä ja monipuolisesti palveleva betoni- ja infrarakentaja. Keskeisintä osaamistamme ovat paikallavalettavat betonirakenteet, rakennesuunnittelu sekä infrarakentaminen teollisuuden, yritysten ja julkisen puolen hankkeisiin. Erikoisalaamme ovat teollisuusrakentaminen sekä energiarakentamisen infra.
Rakennusalaa rohkeasti uudistavana, innovatiivisena ja voimakkaasti kasvavana yrityksenä tarjoamme osaajillemme laajasti kehittymismahdollisuuksia. Sujuvan työarkemme takana on matala hierarkia, moderni johtaminen ja ketterät toimintatavat. Johtamis-, laatu- ja ympäristösertifikaatit luovat pohjan vastuulliselle toiminnalle arjessamme. Anfralaisen tunnistat arvoistamme - hauskuus, avoimuus, jämäkkyys ja huolenpito, jotka ohjaavat kaikkea tekemistämme toimistolla ja työmaalla.
Meillä Anfralla muutos ei ole poikkeus - se on kasvun tuoma normaali ja anfralaisia innostava tila. Kasvamme kovaa vauhtia ja se näkyy: projektit lisääntyvät, tavat uudistuvat, roolit elävät. Täällä et tule tekemään samaa päivästä ja vuodesta toiseen, vaan opit, sopeudut ja kehityt jatkuvasti kanssamme. Emme hae täydellisyyttä, vaan rohkeutta tarttua uuteen uteliaasti - siten rakennamme yhdessä joka päivä piirun verran parempaa Anfraa.
Tule Anfralle projektimyyjäksi Kempeleeseen
Mikä homma?
Etsimme Anfran kasvavaan tiimiin oma-aloitteista ja yhteistyökykyistä projektimyyjää, joka intohimoisella ja osaavalla otteellaan luo lisäarvoa asiakkaillemme. Työtehtäviisi kuuluu asiakaskontaktit ja myynti Suomessa ja Pohjois-Ruotsissa. Osallistut laskentavaiheeseen ja teet tiivistä yhteistyötä tuotannon johdon kanssa. Onnistumisesi työssä edellyttää yhteistyötä tuotannon johdon, laskentainsinöörien ja rakennesuunnittelijoiden kanssa. Saat hyvän alun työhösi Anfran kattavalla perehdytyksellä.
Työllistyt Anfra Oy:lle vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen, ja toivomme, että voit aloittaa talven aikana.
Työ edellyttää työmatkoja Suomessa ja Pohjois-Ruotsissa.
Tehtävän palkkapaketti on peruspalkka + provisio, ja palkkatavoitteesi on 4500–6500 € kuukaudessa. Kokemuksen karttuessa sinulla on mahdollisuus päästä jopa 9500 € kuukausiansioon palkkausjärjestelmällämme. Voit myös tutustua erinomaisiin työsuhde-etuihimme, jotka tukevat arkeasi, urasivuillamme.
Mitä kaipaamme sinun työkalupakkiin?
Sinulla on rakennusalan tuntemus, jota myyntityössä tarvitaan, joko työkokemuksen tai koulutuksen kautta, sekä aiempaa kokemusta itsenäisestä ja tuloksellisesta myyntityöstä. Hallitset sujuvasti IT-taidot, jotka tukevat myyntityötä, ja hyppäät rohkeasti Anfran mukana rakennusalan digitalisaation etulinjaan. Käytössämme on Pipedrive -myyntiohjelmisto, Admicom -laskentaohjelmisto ja lukuisia muita ohjelmistoja.
Olet kehittymishaluinen tiimipelaaja, ja Anfran arvot hauskuus, avoimuus, jämäkkyys ja huolenpito kuvaavat myös sinun toimintatapojasi. Arki kasvavassa yhtiössä ja hyvässä joukkueessamme on vauhdikasta ja palkitsevaa, joten uskomme että sinäkin viihdyt kanssamme, mikäli innostut tekemisen meiningistä sekä sopivasta itsesi haastamisesta.
Suhtaudut uteliaasti uusiin toimintatapoihin ja sytyt kasvun tuomista mahdollisuuksista, ollen myös sinnikäs haasteenpaikoissa. Sinulla on jatkuva halu oppia uutta ja kyky pysyä muutoksen kyydissä pelottomasti - sillä se minkä opit eilen, voi olla huomenna jo vanhentunutta tietoa. Ennen kaikkea koet merkityksellisenä saada jättää ammattitaitoisen kädenjälkesi Anfran kehittymiseen.
Kiinnostuitko tulemaan anfralaiseksi?
Voit hakea mukaan Anfran joukkueeseen urasivujemme kautta 31.12.2025 mennessä! Tutustumme uusiin hakijoihin rullaavasti, huomioithan että voimme edetä rekrytointiprosessissa jo hakuajan sisällä.
Rekryprosessimme etenee seuraavasti:
- Ilmaise kiinnostuksesi anfralaiseksi jättämällä meille hakemus urasivujemme kautta simppelillä hakusysteemillämme (katso jos et usko!)
- Rekrytointiammattilaisten lisäksi hyödynnämme rekrytointiprosessissamme automatiikkaa ja tekoälyä. Jos perusasiat mätsäävät, niin otamme sinuun yhteyttä tutustumiskeskustelun merkeissä.
- Jatkoon valitut henkilöt pääsevät esittelemään itseään lisää sinulle sopivana hetkenä henkilöarviointien kautta (itsenäisesti tehtävät persoonallisuusarviointi ja kykytestit)
- Näiden pohjalta meillä onkin jo mukavasti lisätietoja, ja kutsumme sopivia henkilöitä jatkotapaamisiin tutustelemaan Anfran tiimiläisten kanssa ja kuulemaan lisää meiningistämme
- Kaikki natsaa? Ei muuta kun kättä päälle ja mukaan Anfran huippuun joukkueeseen!
Mikäli sinulla jäi kysyttävää, voit olla yhteydessä sähköpostitse myyntipäälliköihin Klaus Lahteen klaus.lahti@anfra.fi tai Niko Saarnioon niko.saarnio@anfra.fi tai henkilöstöjohtaja Tuomo Hilliahoon tuomo.hilliaho@anfra.fi.
Työmahdollisuus vielä pähkinänkuoressa:
- Projektimyyjän Tehtävä Anfran Kempeleen toimistolla.
- Sinulla on rakennusalan tuntemus, jota myyntityössä tarvitaan, joko työkokemuksen tai koulutuksen kautta, sekä aiempaa kokemusta itsenäisestä ja tuloksellisesta myyntityöstä.
- Olet kehittymishaluinen tiimipelaaja, ja Anfran arvot hauskuus, avoimuus, jämäkkyys ja huolenpito kuvaavat myös sinun toimintatapojasi.
- Tehtävän palkkausmalli on peruspalkka + provisio, ja palkkatavoitteesi on 4500-6500 € / kk, kovilla tuloksilla jopa 9500 € / kk.
- Voit myös tutustua erinomaisiin työsuhde-etuihimme, jotka tukevat arkeasi, urasivuillamme.
- Osasto
- Myynti ja markkinointi
- Sijainnit
- Kempele
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
Anfra yrityksenä
Anfra on Suomessa ja Pohjois-Ruotsissa toimiva, yli 250 ammattilaista työllistävä ja monipuolisesti palveleva betoni- ja infrarakentaja. Keskeisintä osaamistamme ovat paikallavalettavat betonirakenteet, rakennesuunnittelu sekä infrarakentaminen teollisuuden, yritysten ja julkisen puolen hankkeisiin. Erikoisalaamme ovat teollisuusrakentaminen, energiarakentamisen infra sekä väestönsuojat.
Rakennusalaa rohkeasti uudistavana, innovatiivisena ja voimakkaasti kasvavana yrityksenä tarjoamme osaajillemme laajasti kehittymismahdollisuuksia. Sujuvan työarkemme takana on matala hierarkia, moderni johtaminen ja ketterät toimintatavat. Johtamis-, laatu- ja ympäristösertifikaatit luovat pohjan vastuulliselle toiminnalle arjessamme. Anfralaisen tunnistat arvoistamme - hauskuus, avoimuus, jämäkkyys ja huolenpito, jotka ohjaavat kaikkea tekemistämme toimistolla ja työmaalla.